Se mitä olen koko ikäni halunut ja mistä olen haaveillut eniten maailmassa on meri. Haluaisin purjelaivan. En välttämättä omaa, mutta haluaisin olla osana purjelaivan miehistöä. Elää merellä. Suomessa tämän haaveen touteuttamiseen on olemattomat mahdollisuudet. No ylettyyhän Itämeri tännekkin Suomenlahtena, mutta ei se riitä. Itämeri on pieni ja aina tyyni. Vaikka joskus laivat ei lähde satamasta liikkeelle tuulisen ilman ja myrskyn takia ei aallot silti ole mitään verrattuna todellisiin suuriin meriin. Kotimerestä ei ole tyydyttämään synnynnäistä meren kaipuutani.

 Niin kauan kuin muistan äiti on ajoittain kutsunut minua merenneidoksi. Tuosta nimityksestä olen iloinen ja se toden totta kuvaa itseäni omasta mielstäni paljon. Pitkät kylmät suihkut ovat mieleeni. Tuntuu kuin pystyisin vedessä paremmin hengittämään. Pienenä leikin usein olevani merenneito jolla oli vihreä pyrstö. Niin kuin Arielilla Disneyn piirretyssä. :) Opin nuorena sukeltamaan. Pappani opetti minua. Siitä asti olen eniten tuntenut oloni kotoisaksi pinnan alla. Jos vain happi riittäisi voisin asua siellä. Ala asteella kaverini kehoitti minua kokeilemaan sukeltamista silmät auki vaikka minulla ei ollut sukellus laseja. Huomasin kuinka ihanaa se oli. Vesi ei kirvellyt yhtään silmiä. Päin vastoin se oli tervetullutta. Sukelluslasien kanssa vesi kertyy lasien alareunaan, jolloin vesi hiipii salakalavasti silmän sisänurkkaan aiheuttaen kirvelystä.
likinäköisyyteni ei haittaa vedenalaisessa maailmassa lainkaan. Kalatkin ovat likinäköisiä ja sopeudun joukkoon. Ei tarvitse miettiä mitään. Kaikki on täydellsitä.

Viime vuonna ollessani äidin kanssa kahdestaan Teneriffalla menimme Peter Pan nimiselle risteilylle. Pääsin ensimmäistä kertaa elämäni aikana purjelaivalle. Se oli taivaallista. Ei voi sanoilla kuvata kuinka onnellinen olin. Meri oli tyyni, mutta aallot olivat silti korkeammat kuin mihin Itämeri koskaan pystyisi. Söimme paellaa ja joimme sangriaa. Sangria oli parasta mitä olin koskaan juonut. Paikan päällä tehtyä. Paljon hedelmiä. Aurinko paistoi ja kaikki oli täydellistä. Delfiinit ja valaat hyppivät laivan vierellä. Yksi ui ihan allemme. Roikuin keulassa ja otin kuvia. Sitä päivää en unohda koskaan.
 
Tasan vuoden kuluttua (23.12.2007)  tapahtui jotain mikä todennäkösesti muutti koko elämäni ja antoi siivet haaveilleni. Teki unelmistani enemmän kuin unelmia, jotain mikä voisi jonain päivänä oikeasti olla todellisuutta. Olimme jälleen  äitini kanssa Teneriffalla kahdestaan. ja jälleen kerran päädyimme risteilylle  samasielle Peter Pan alukselle. Oikeastaan aikomuksenamme ei ollut sama risteily vaan yritimme päästä suurempaan laivaan, pidemmälle risteilylle, jossa olisi ollut snorklaus mahdollisuus. En tiedä oliko kyseessä puhdas sattuma vai kohtaloko puuttui peliin, mutta risteilymme peruttiin eikä laiva enää lähtenyt liikkeelle ennenkuin vasta kotiinpaluu päivänämme, joten risteilymme vaihdettiin Peter Paniin. minua asia ei harmittanut yhtään, sillä en kuitenkaan olisi päässyt uimaan juuri siihen  aikaan kuukaudesta.

Tämä suunnitelman muutos osoittautui ihanimmaksi asiaksi mitä minulle on koskaan käynyt. Sillä juuri täällä Peter Pan nimisellä laivalla tutustuin kiinnostavimpaan ihmiseen mitä olen ikänäni tavannut. merirosvo herra A. Lavan miehistöön kuuluva merimies. Kapteenin serkku.
A jutteli äitini ja minun kanssa koko matkan ajan ja antoi minulle yhteystietonsa. Illalla tapasimme hotellissa ja menimme kahville. A eli juuri sellaista elämää mistä olen aina haaveillut. Merimiehenä espanjassa. hän oli ollut lapsesta asti merellä eikä enää osannut kävellä tasaisella maalla ollessaan vuosia laivalla. :) Hän oli uinut delfiinien kanssa ja omisti 8 purjelaivaa. Olemme pitäneet yhteyttä ja meistä on kehittymässä hyvät ystävät. Toivon että tapaan hänet pian uudestaan ja pääsen takaisin merelle. joku päivä aion muuttaa Espanjaan ja ehkä silloin uusi ystäväni voisi auttaa minua viimein löytämään itseni ja toteuttamaan syvimmät haaveeni.